Luonteva kielipolku kaikille lapsille – ruotsin kielen opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla

Luonteva kielipolku kaikille lapsille – ruotsin kielen opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla

04.11.2026

Kristiinankaupunki on kaksikielinen kaupunki, minkä tulee näkyä kaikessa toiminnassamme myös kouluissa. Jotta kaikilla lapsilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä, kaupunginhallitus on päättänyt, että suomenkieliset oppilaat aloittavat ruotsin kielen opiskelun jo ensimmäisellä luokalla syksystä 2027 alkaen.

Kaksikielisyys on yksi Kristiinankaupungin suurimmista vahvuuksista. Se näkyy ja kuuluu arjessamme luonnollisella tavalla: kaupungilla, kaupoissa ja naapureiden kohtaamisissa puhutaan sekä suomea että ruotsia. Monille lapsille kielten rinnakkainen käyttö on jo arkipäivää, ja he osallistuvat esimerkiksi toisella kotimaisella kielellä järjestettäviin harrastuksiin.

Varhaiskasvatuksesta sujuvasti kouluun

Päiväkodeissamme kaksikielisyydellä on pitkät perinteet. Kaikki Kristiinankaupungin päiväkodit ovat kaksikielisiä, ja jokaisessa lapsiryhmässä työskentelee sekä suomen- että ruotsinkielistä henkilöstöä. Lapset tutustuvat molempiin kieliin leikin ja arjen tilanteiden kautta luontevasti ja myönteisessä ilmapiirissä. Jotta kaksikielinen kehitys jatkuisi saumattomasti myös koulussa, on tärkeää, ettei kieli ”katoa” ensimmäisten kouluvuosien aikana.

Kun ruotsin opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, muodostuu yhtenäinen kielipolku varhaiskasvatuksesta kouluun. Aiemmin suomenkieliset oppilaat aloittivat ruotsin opiskelun vasta neljännellä tai kuudennella luokalla, jolloin osa päiväkodissa syntyneestä kielitaidosta saattoi kadota. Uudistuksen myötä lapset voivat kehittää kielitaitoaan johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti.

Lapsen etu etusijalla

Päätös perustuu lapsen etuun ja yhdenvertaisuuden periaatteeseen. Ruotsinkieliset oppilaat ovat opiskelleet suomea ensimmäiseltä luokalta lähtien jo useiden vuosien ajan. Nyt sama mahdollisuus tarjotaan myös suomenkielisille oppilaille, jotka ovat aiemmin aloittaneet ruotsin opiskelun vasta neljännellä tai kuudennella luokalla. Näin kaikilla kaupungin lapsilla on samanlaiset lähtökohdat ja yhtäläiset mahdollisuudet oppia toista kotimaista kieltä.

Kielitaito on arvokas pääoma, josta on hyötyä koko elämän ajan. Mitä aikaisemmin uuden kielen oppiminen alkaa, sitä luontevampaa ja helpompaa se yleensä on.

Hyvä ruotsin kielen perusta tukee myös suomenkielisten oppilaiden myöhempää kielten opiskelua koulussa. Sen arvioidaan helpottavan esimerkiksi englannin kielen oppimista myöhemmin.

Osa kaupungin kaksikielisyysstrategiaa

Päätös on osa laajempaa strategista työtä, jolla vahvistetaan kaupungin kaksikielistä identiteettiä. Kun kaikilla oppilailla on samat lähtökohdat opiskella toista kotimaista kieltä, se vahvistaa lasten välistä yhteisöllisyyttä ja keskinäistä ymmärrystä. Samalla luodaan edellytyksiä luontevalle yhteistyölle ja yhteenkuuluvuuden tunteelle, joka ulottuu pitkälle luokkahuoneen ulkopuolelle.

Ensimmäisen luokan oppilaille uudistus tarkoittaa yhden tunnin ruotsin opetusta viikossa. Kyseessä on investointi lasten tulevaisuuteen. Hyvä kielitaito avaa ovia jatko-opintoihin, työelämään ja yhteiskuntaan, jossa sekä suomen että ruotsin osaaminen on luonteva osa arkea.

Lyhyesti päätöksestä:

  • Mitä? Suomenkieliset oppilaat aloittavat ruotsin kielen opetuksen jatkossa A1-kielenä 1. luokalta alkaen.
  • Milloin? Koskee oppilaita, jotka aloittavat 1. luokan syksyllä 2027 tai myöhemmin.
  • Miksi? Tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta oppilaiden välillä, vahvistaa päiväkodista alkavaa kielipolkua sekä tarjota kaikille lapsille samanlaiset lähtökohdat oppimiselle ja kehitykselle.
     
Siirry "Uutiset"-sivulle