
Valtakunnallisessa LVV26-harjoituksessa testataan valmiutta häiriö- ja poikkeustilanteisiin
Kristiinankaupunki osallistuu Lupa- ja valvontaviraston järjestämään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Harjoitus kokoaa yhteen viranomaisia, kuntia, yrityksiä, järjestöjä ja muita yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiä toimijoita eri puolilta Suomea vahvistamaan varautumista ja yhteistyötä erilaisissa häiriötilanteissa.
Tämän vuoden harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa turvallisuustilanne heikkenee, kriittisessä infrastruktuurissa ilmenee häiriöitä ja tarve väestön siirtämiseen maan sisällä kasvaa. Harjoituksen tavoitteena on kehittää osallistujien valmiuksia johtaa toimintaa, muodostaa ja jakaa yhteistä tilannekuvaa sekä viestiä tehokkaasti vaativissa tilanteissa.
Harjoituksen päävaihe järjestetään 29.9.–1.10. johtamisharjoituksena. Osallistujat toimivat omista johtamispaikoistaan käsin ja käyttävät normaaleja työ- ja viestintävälineitään. Harjoitus ei näy kaupunkikuvassa eikä aiheuta toimenpiteitä, jotka vaikuttaisivat kaupunkilaisiin.
Osallistumalla harjoitukseen kaupunki pääsee testaamaan ja kehittämään omaa valmiuttaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään organisaatioiden väliseen yhteistyöhön, tiedonvaihtoon sekä yhtenäiseen viestintään tilanteissa, joissa yhteiskunnan normaali toiminta joutuu koetukselle.
LVV26 on yksi Suomen suurimmista valmiusharjoituksista. Harjoitukseen osallistuu yli 10 000 henkilöä noin 500 organisaatiosta eri puolilta maata. Harjoituksesta saatuja kokemuksia hyödynnetään valmiuden kehittämisessä, jotta yhteiskunta kykenee toimimaan mahdollisimman tehokkaasti myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.