Kristiinankaupunki mukana uudessa rannikko- ja saaristomatkailun kehittämishankkeessa

Kristiinankaupunki mukana uudessa rannikko- ja saaristomatkailun kehittämishankkeessa

03.09.2026

 

11 rannikko- ja saaristoaluetta yhdistää voimansa – uusi valtakunnallinen matkailuhanke sai maaseuturahoituksen 

Suomen rannikon ja maaseutualueiden kehittämisessä otetaan merkittävä askel eteenpäin, kun valtakunnallinen Coastal and Rural Gems -yhteishanke on saanut rahoituksen EU:n maaseuturahastosta. Hanke on yksi kuudesta valtakunnallisesta kehittämishankkeesta, jotka valittiin rahoitettaviksi vuonna 2026. 

Hankehaku oli valtakunnallisesti kovatasoinen: yhteensä 52 hankeideasta 10 eteni jatkovalmisteluun, joista kuusi valittiin rahoitettavaksi. Coastal and Rural Gems on yksi näistä valituista hankkeista. 

-Olen todella iloinen ja ylpeä saamastamme rahoituksesta. Tämä hanke kokoaa yhteen poikkeuksellisen laajan joukon rannikkoalueen toimijoita yhteistyöhön. Hankkeen kautta voimme rakentaa matkailutarjontaa, joka on yksittäisiä alueita vahvempi ja kiinnostavampi myös kansainvälisesti,” sanoo Tiina Backman Yrityssalosta. 

Hanke sijoittuu Visit Finlandin matkailumaakuvassa Coast & Archipelago -suuralueelle, joka on yksi Suomen neljästä matkailun pääalueesta Lapin, Lakelandin ja Helsinki Regionin rinnalla. 

Hankkeessa on mukana 11 rannikko- ja saaristoalueisiin kytkeytyvää kuntaa ja kehittäjäorganisaatiota eri puolilta Suomea. Yhteistyö kattaa laajan maantieteellisen alueen Suomen rannikkovyöhykkeellä Perämereltä Suomenlahdelle.  

Kyseessä on poikkeuksellisen laaja yhteistyökokonaisuus. Näin usean rannikko- ja saaristoalueen kunnan yhteistä matkailun kehittämishanketta ei ole Suomessa aiemmin vastaavassa mittakaavassa toteutettu. Hankkeen toteutussalue kattaa seitsemän maakuntaa kuuden elinvoimakeskuksen alueella. 

Tavoitteena uusi taso suomalaisen matkailun yhteistyössä 

Coastal and Rural Gems -hankkeen tavoitteena on vahvistaa rannikko- ja maaseutualueiden matkailuyritysten kilpailukykyä kehittämällä uusia, useita alueita yhdistäviä matkailutuotteita ja palvelukokonaisuuksia. 

Tavoitteena on lisätä alueiden tunnettuutta, kasvattaa matkailijavirtoja sekä pidentää matkailijoiden viipymää.  

-Moni matkailija ja kansainvälinen matkanjärjestäjä etsii valmiita reittejä ja kokonaisuuksia yksittäisten kohteiden sijaan. Visit Kristiinankaupungin näkökulmasta tämä hanke tarjoaa mahdollisuuden tuoda Kristiinankaupunki osaksi laajempia, useamman alueen yhdistäviä matkailuelämyksiä. Yhteistyössä rakennettavat kokonaisuudet helpottavat matkailijan päätöksentekoa, vahvistavat Kristiinankaupungin näkyvyyttä ja houkuttelevuutta matkakohteena sekä tuovat lisäarvoa koko rannikon matkailualueelle sanoo Helena Patoranta, Visit Kristiinankaupunki.

Hanke kokoaa yhteen matkailuyrityksiä, kuntia ja kehittäjäorganisaatioita rakentamaan uudenlaista, ylimaakunnallista yhteistyötä. 

Hankkeen keskeisiä toimenpiteitä ovat: 

  • uusien matkailutuotteiden ja kiertomatkareittien kehittäminen 
  • yritysten ja alueiden välisen yhteistyön ja verkostoitumisen tiivistäminen 
  • työpajat ja palvelumuotoilu 
  • digitaaliset ja tekoälyratkaisut 
  • benchmarking ja kansainvälinen oppiminen 

Kristiinankaupungin näkökulmasta hanke tuo mahdollisuuden kehittää yhteistyötä muiden rannikkoalueiden kanssa ja nostaa esiin paikallisia vahvuuksia laajemmille markkinoille, sanoo Helena Patoranta, Visit Kristiinankaupunki. 

Hanke toteutetaan ajalla 1.9.2026–30.6.2028. 

hankeosallistujat kuva mikko virtaperko kukeKuva: Mikko Virtaperko

 

Lisätiedot:

Päätoteuttaja:  
Yrityssalo Oy 

Osatoteuttajat: 
Cursor Oy 
Visit Kristiinankaupunki 
Visit Porvoo 
Visit Pori 
Visit Raasepori 
Visit Sipoo 
Visit Uusikaupunki 
Visit Seinäjoki Region 
Visit Raahe 
Visit Kokkola 

Siirry "Uutiset"-sivulle