Varhaiskasvatus
Hei, ja tervetuloa Kristiinankaupungin varhaiskasvatukseen!
Kristiinankaupungissa on 4 kunnallista päiväkotia, päiväkodeissa olevien lasten määrä on tällä hetkellä melkein 300. Kunnassa on omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia ja 1 ryhmäperhepäiväkoti. Iltapäivätoiminta tarjotaan esikoululaisille ja 1- 2 luokkalaisille.
Kristiinankaupungin varhaiskasvatuksessa näemme kaksikielisyyden rikkautena. Kaksikielisyyden tukeminen on perusta kaikelle toiminnalle. Työskentelemme aktiivisesti luodaksemme hyvät suhteet kieliryhmien välille ja hyvän ilmapiirin yhteisössä. Haluamme tukea mielenkiintoa ja halua viestiä toisella kotimaisella kielellä. Kaikki Kristiinankaupungin päiväkodit ovat täysin kaksikielisiä. Pyrimme siihen, että jokaisella osastolla olisi sekä suomen- että ruotsinkielistä henkilökuntaa.
Kristiinankaupungin varhaiskasvatuksella on uusi kielenkehityksen toimintasuunnitelma. Kieleily on pedagoginen metodi, jota käytämme kaksikielisyyden tukemisessa.
Katsomme, että kaikilla päiväkodin työntekijöillä on keskeinen rooli lasten sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen harjoittelemisen ja kehittymisen tukemisessa. Henkilökunnan tulee yhdessä lasten kanssa oppia huomaamaan ja ratkaisemaan konflikteja rakentavalla tavalla.
Toimintavuoden 2022-2023 teemat: Lähiruoka ja liikkuva koulu/päiväkoti
Päivähoitovaihtoehdot
Kuukauden hoitopäivät lasketaan seuraavalla tavalla. Jokaiseen kuukauteen lisätään automaattisesti yksi tasoittava päivä, jotta päivät riittävät joka kuukausi.
Jos tarvitset 2 päivää viikossa hoitoa, tarvitset 9 päivää/kk
Jos tarvitset 3 päivää viikossa hoitoa, tarvitset 13 päivää/kk
Jos tarvitset 4 päivää viikossa hoitoa, tarvitset 17 päivää/kk
Jos tarvitset 5 päivää viikossa hoitoa, tarvitset 21 päivää/kk
Päivähoito max 5 tuntia päivässä on osapäivähoito
Päivähoito yli 5 tuntia päivässä on kokopäivähoito
Yhteystiedot
Varhaiskasvatusjohtaja
Annika Heikkilä, 040 5666018
Toimistosihteeri
Sarah Kortell, 040 5743116
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Jennifer Lindqvist, 050 4704509
Silja Tanttari, 040 6886634
Kristiinankaupungin varhaiskasvatussuunnitelma pdf (692,21 kb)
Meidän kielellistä kehitystä tukeva toimintasuunnitelma pdf (373,45kb)