Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöön
Lähde: Euroopan parlamentti
Luonnonvarojen ylikulutus
Tekstiilituotannossa käytetään paljon vettä sekä maata puuvillan ja muiden kuitujen kasvattamiseen. Maailman tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa käytettiin arviolta 79 miljardia kuutiometriä vettä vuonna 2015, kun taas koko EU:n talouden tarpeet olivat 266 miljardia kuutiometriä vuonna 2017.
Yhden puuvillaisen t-paidan valmistamiseen tarvitaan arviolta 2 700 litraa makeaa vettä eli yhden henkilön 2,5 vuoden juomavesitarpeen verran.
Tekstiiliala oli kolmanneksi suurin syy vesistöjen laadun heikentymiseen ja maankäyttöön vuonna 2020. Kyseisenä vuonna jokaisen EU-kansalaisen kenkien ja vaatteiden materiaalien tuottamiseen kului keskimäärin yhdeksän kuutiometriä vettä, 400 neliömetriä maata ja 391 kilogrammaa raaka-aineita.
Veden pilaantuminen
Tekstiilituotannon värjäys- ja viimeistelytuotteiden arvioidaan aiheuttavan noin 20 prosenttia maailman puhtaan veden pilaantumisesta.
Tekokuitujen pesussa vapautuu arviolta 0,5 miljoonaa tonnia mikrokuitua valtameriin joka vuosi.
Ympäristöön joutuvista primääreistä mikromuoveista 35 prosenttia on peräisin tekokuituvaatteiden pesusta. Koneellisesta polyesterivaatepyykkiä voi vapautua 700 000 mikromuovikuitua, jotka voivat päätyä elintarvikeketjuun.
Valtaosa tekstiilien mikromuoveista irtoaa muutaman ensimmäisen pesun aikana. Pikamuoti perustuu massatuotantoon, alhaisiin hintoihin ja isoihin myyntimääriin, mikä puolestaan johtaa siihen, että vaatteita pestään ensimmäistä kertaa entistä useammin.
Synteettisten materiaalien pesusta on syntynyt yli 14 miljoonaa tonnia mikromuovia, joka on kertynyt valtameriin. Tämän maailmanlaajuisen ongelman lisäksi vaatteiden tuotannolla on tuhoisia vaikutuksia ihmisten terveyteen, eläimiin ja ekosysteemeihin siellä, missä tehtaat sijaitsevat.
Kasvihuonekaasupäästöt
Muotiteollisuuden osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on arviolta 10 prosenttia, eli enemmän kuin kansainväliset lennot ja merikuljetukset yhteensä.
Euroopan ympäristökeskuksen mukaan tekstiilihankinnoista EU:ssa aiheutui vuonna 2020 noin 270 kiloa CO2-päästöjä henkeä kohti. Tämä tarkoittaa, että tekstiilituotannon hiilidioksidipäästöt EU:ssa olivat yhteensä 121 miljoonaa tonnia.
Tekstiilijäte kaatopaikoilla
Tapa, jolla ihmiset pyrkivät eroon ei-toivotuista vaatteista, on myös muuttunut. Tavaroita heitetään pois eikä lahjoiteta.
Alle puolet käytetyistä vaatteista kerätään uudelleenkäyttöä tai kierrätystä varten ja vain 1 % kierrätetään uusiksi vaatteiksi. Teknologioita, joiden avulla vaatteita voidaan kierrättää takaisin kuiduksi, on alkanut vasta nyt tulla markkinoille.
Vuosien 2000 ja 2015 välillä vaatteiden tuotanto tuplaantui ja samalla yksittäisen vaatteen keskimääräinen käyttöikä lyheni.
Eurooppalalset kuluttavat lähes 26 kiloa ja heittävät pois noin 11 kiloa tekstiilejä joka vuosi. Käytetyt vaatteet voidaan viedä EU:n ulkopuolelle, mutta suurin osa (87 %) poltetaan tai viedään kaatopaikalle.
Pikamuoti on ollut keskeinen tekijä kulutuksen lisääntymisessä, ja sitä on osaltaan vauhdittanut sosiaalinen media. Vaateteollisuus on voinut levittää muotitrendejä isommalle joukolle kuluttajia nopeammin kuin aiemmin.
Ongelmaan pyritään vastaamaan uusilla strategioilla, joihin kuuluu muun muassa vaatevuokrausyritysten kehittäminen, tuotteiden suunnitteleminen siten että uudelleenkäyttö ja kierrätys helpottuu (muodin kiertotalous), kuluttajien ohjaaminen ostamaan vähemmän ja laadukkaampia vaatteita (hidas muoti) ja yleisesti kulutustottumusten ohjaaminen kohti kestävämpiä vaihtoehtoja.
