Cultural Pearl

Kristiinankaupunki kestävän kehityksen Cittaslow-konseptin esikuvana


Kristiinankaupunki valittiin yhdeksi Itämeren alueen vuoden 2026 kulttuurihelmistä (Baltic Sea Region Cultural Pearl).

Valinta perustuu kansainväliseen hakuprosessiin, jossa jokainen hakija esitteli oman toimintasuunnitelmansa. Innovatiivisimmat ja vakuuttavimmat ehdotukset valittiin jatkoon – ja Kristiinankaupunki nousi esiin työstään Cittaslow-tietoisuuden vahvistamisessa ja konseptin juurruttamisessa paikallisyhteisöön.

Kulttuurihelmet valitsee kansainvälinen asiantuntijaraati osana Baltic Sea Region Cultural Pearls -hanketta, jossa Pohjanmaan liitto toimii kumppanina. Tavoitteena on tukea pieniä kaupunkeja ja paikkakuntia Itämeren alueella vahvistamaan sosiaalista resilienssiään kulttuurin ja luovuuden avulla.
Lisätietoja BSR Cultural Pearls -hankkeesta löytyy hankkeen verkkosivuilta.


Cultural Pearl ♥ Cittaslow

Kristiinankaupungin tavoitteena helmivuoden aikana on vahvistaa ja juurruttaa Cittaslow-toimintaa paikallisyhteisöön. Cittaslown esiin nostaminen ei ole vain tapa kunnioittaa jäsenyyttä, vaan myös strateginen panostus kestävyyden, tulevaisuususkon ja elinvoiman tuomiseksi osaksi kaupungin arkea – kulttuurin toimiessa vahvana moottorina.

Kulttuurihelmenä kaupunki aikoo:

» lisätä tietoisuutta Cittaslow’sta sosiaalisen median ja kaupungin tapahtumien kautta
» kehittää Cittaslow-aiheista opetusmateriaalia ja sisällyttää sen kaupungin kulttuuriopetussuunnitelmaan varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa
» järjestää slow lab -työpajoja ja osallistavia sisältöjä kaupungin tapahtumissa
» luoda Kissojen kulttuuri-yön, festivaalin paikallisten toimijoiden kanssa – käsityöt, musiikki, tarinat ja yhteisöllisyys keskiössä
» verkostoitua muiden kulttuurihelmien kanssa ja elvyttää yhteyksiä muihin Cittaslow-kaupunkeihin

Työ toteutetaan tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, yhdistysten ja alueen luovien toimijoiden kanssa.