Leirikoulut
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Sisältö
Leirikoulu on mieleenpainuva kokemus, jonka onnistuminen edellyttää melko paljon suunnittelua. Suunnittelemme ohjelman Teille osittain valmiiksi!
Kiilissä on järjestetty leirikouluja vuodesta 1978 lähtien. Suunnittelemme sisällön yhdessä opettajien kanssa. Kiilissä järjestettäviä toimintoja ovat mm.
* Villan kehrääminen
* Villan karstaaminen
* Voin kirnuaminen
* Leivonta
* Köydenpunonta
* Kalastus
* Savityöt
* Verkkojen korjaus
* Jauhojen jauhaminen
* Kalan perkaus
* Saunavihtojen valmistus
* Savusaunan lämmitys
* Huovutus
* Kulkurinpunonta
* Kaislatyöt
* Kynttilänvalanta
* Akvarellimaalaus
* Luonnontuntemus
Koululaiset voivat tutustua ryhmissä mm. keramiikkapajaan, kalanviljelylaitokseen tai aivan avomeren rannalla sijaitsevaan Suomen toiseksi suurimpaan lintutorniin. Päiväretkiä voidaan tehdä esim. idylliseen Kristiinankaupunkiin, Lapväärtissä sijaitsevaan Susiluolaan, joka kymmeniä tuhansia vuosia sitten oli neandertalin ihmisten asuttama, Soldatin torppaan ja Kristina Highland-tilalle Uttermossaan. Kiilistä voi tehdä myös päiväretkiä merelle, kohteena esimerkiksi Yttergrundin majakka tai Kristiinankaupunki.
Majoitus uusissa 4-6 hengen asunnoissa. Kaikissa asunnoissa on suihku ja pieni keittiö. Uusissa taloissamme on yhteensä 46 vuodepaikkaa. Lisäksi alueella on vanhempia majoitustiloja, jotka myös ovat hyväkuntoisia.
Leirikoulualue sijaitsee Selkämeren rannikolla aivan meren rannalla. Alueella on hyvät uintimahdollisuudet sekä pienille että varttuneemmille lapsille. Kiilissä on mahdollisuus meloa kanootilla, suunnistaa tai käydä sienestämässä syksyllä. Rannikkolla on lämmintä vielä syksylläkin, koska meri pysyy pitkään lämpimänä. Alueella on laaja ulkomuseo, jossa voi tutustua talonpoikaiskulttuuriin. Esineitä on mahdollista päästä kokeilemaan leirikouluopetuksessa. Aivan rannan tuntumassa sijaitsee tanssipaikaksi soveltuva entinen kalansuolaamo, jota käytetään teatteriesitysten, diskojen, häiden ja leirikoulujen yhteydessä. Kabinetti (35 henkilölle) toimii ympärivuorokautisena ”luokkahuoneena” leirikoulun ajan.
Aikamatkat ala-asteen oppilaille
Kiilin kotiseutumuseo on ulkomuseo, joka käsittää noin kolmekymmentä rakennusta. Ympäristö tarjoaa mitä parhaimmat puitteet kun halutaan siirtyä ajassa taaksepäin ja kokea miltä arkipäivä 1800-luvun lopulla on voinut näyttää.
Ajatuksena on, että oppilaat saisivat päivän aikana kokea ja tehdä samoja askareita, joita lapset tekivät 1800-luvulla. Arkipäivän askareiden kuten esim. köydenpunonnan ja voin kirnuamisen lomassa leikitään ajalle tyypillisiä leikkejä, opetellaan loruja ja riimejä.
Tervetuloa!