VKS: Suositus alle 10 hengen kokoontumisista koskee myös vapaa-ajan tilaisuuksia

27.01.2021

Tiedote 27.1.2021

Tiistaina kokoontunut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä nostaa jälleen esiin perustoimenpiteiden tärkeyden virusepidemian leviämisen hillitsemissä.   – Kun vieraillaan sairaaloissa ja hoitolaitoksissa on erityisen tärkeää, että noudatamme tarkasti annettuja suojautumisohjeita. Vierailuja ei pidä tehdä sairaana eikä vähänkään oireisena, muistuttaa Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen.

Sairaala- ja hoitolaitosvierailujen yhteydessä tärkeää on käyttää kasvomaskia, huolehtia käsihygieniasta ja riittävistä kahden metrin turvaväleistä. Näillä toimenpiteillä suojataan henkilöitä, jotka ovat erityisen herkkiä virustartunnoille eivätkä ole vielä ennättäneet saada koronavirusrokotetta. 

Tiistaisessa kokouksessaan Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kertasi myös karanteenissa olon merkitystä, koska karanteeniohjeiden noudattamisessa on tullut ilmi laiminlyöntejä, mikä puolestaan on aiheuttanut lisää tartuntoja. Seuraavat ohjeet löytyvät THL:n verkkosivuilta:

Kun koronavirukselle altistunut henkilö määrätään karanteeniin, tulee henkilön välttää kodin ulkopuolisia kontakteja. Ulkoilu on sallittua, mutta myös silloin on suositeltavaa välttää kontakteja tai pitää vähintään kahden metrin turvaväli muihin ihmisiin. Karanteenissa ollessa henkilön ei tule mennä töihin, kouluun, kauppaan, apteekkiin tai harrastuksiin. Jos henkilö saa karanteenissa ollessaan koronavirukseen sopivia oireita, tulee henkilön hakeutua välittömästi koronavirustestiin. Myös muita tartuntatautilääkärin antamia ohjeita tulee noudattaa karanteenissa ollessa.

Koronavirustartunnalle altistuneiden karanteeniaika on nyt 14 vuorokautta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti uudesta karanteeniajan pituudesta 22.1.2021. 

Jo aikaisemmin annetuista suosituksista ryhmä nosti esiin myös vahvan suosituksen enimmillään 10 hengen kokoontumisista yksityistilaisuuksiin.

– Alle 10 hengen kokoontumissuositus koskee myös vapaa-ajan toimintaa, tilaisuuksia ja harrastuksia, Kinnunen täsmentää.

Pohjanmaa edelleen kiihtymisvaiheessa

Pohjanmaa on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Tiistaina 26.1. alueen ilmaantuvuusluku oli 62, mikä on suunnilleen samaa luokkaa kuin ilmaantuvuusluku jo reilun viikon ajan. Tilanne alueen pohjoisosassa on rauhoittumassa, kun taas alueen keskiosassa on esiintynyt uusia tartuntoja, jotka ovat johtaneet suuriinkin altistumismääriin. Alueen eteläisessä osassa tilanne on rauhallinen ja tartunnat ovat pieniä, mutta näistäkin tapauksista muutama on johtanut altistumisiin kouluissa. 

Pohjanmaan alueella voimassa olevat rajoitukset ja suositukset ovat luettavissa täältä. Suosituksiin on korjattu turvavälin pituusmäärä, joka on nyt kaksi (2) metriä aikaisemman 1–2 metrin sijaan.

Seuraavan kerran Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokoontuu jo perjantaina 29.1. Perjantaiksi ryhmä valmistelee aiempaa tiukempaa suositusta sisätiloissa tapahtuvaan aikuisten harrastustoimintaan, jossa koronavirustartunnoille on korkea riski.  Kokouksessa käsitellään myös koronavirustestausta Pohjanmaan alueen rajoilla sekä käydään läpi Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema covid-19-epidemian hillinnän hybridistrategia alueen näkökulmasta.

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian vaihe Pohjanmaalla: kiihtymisvaihe (keskiviikko 27.1.2021) 

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 62 (keskiviikko 27.1. 2021)

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 1524 (keskiviikko 27.1.2021)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo): 3,37 %

Siirry "Uutiset"-sivulle