TJ:n Tervehdys

 

Tj:n tervehdys 1/2021

 

Tiesitkö, että vuonna 2020 julkaisemiamme ”elämäni paras päätös” -videoita on nyt katsottu yli miljoona kertaa? Tiesitkö, että videoita katsottiin eniten Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinaissuomen maakunnissa?

Haluamme kiittää niitä perheitä ja henkilöitä, jotka osallistuivat kampanjaan ja kertoivat kokemuksistaan ja päätöksestään muuttaa Kristiinankaupunkiin. Henkilökohtaiset tarinat tuovat valtavaa voimaa tähän kampanjaan, jonka tavoitteena on houkutella uusia asukkaita kaupunkiin.

Kysymys siis kuuluu, oliko kampanjasta muuta hyötyä kuin että videoita katsottiin muutaman kerran? Vastaus on kyllä, ja tämän havainnollistamiseksi tulemme jatkamaan kampanjaa kahdella uudella videolla, jossa perheet, joilla ei ole aikaisempia yhteyksiä Kristiinankaupunkiin, ovat videoistamme inspiroituneina päättäneet tutustua lähemmin Kristiinankaupunkiin ja ovat iloksemme muuttaneet kaupunkiin.

Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että tarvitsemme lisää asukkaita. Mutta niin suuren päätöksen tekeminen edellyttää monien tekijöiden yhteensovittamista. Muuttopäätöksen tekemiseen liittyy monia asioita, joista muutamia ovat työpaikka, asunto, vapaa-ajanharrastukset, verkostot, palvelut, lasten turvallinen kasvuympäristö, rikas kulttuurielämä. Muutaman edellä mainitun tarpeen kohtaamiseksi kaupungin verkkosivulla ”muuta Kristiinankaupunkiin” -otsikon alla on nyt arvokasta tietoa henkilöille, jotka pohtivat paikkakunnalle muuttamista.

On myönteistä huomata, että kampanjamme on onnistunut näinkin hyvin ja Kristiinankaupungin markkinointityö jatkuu, vaikka vielä on paljon tekemistä – sen huomaa, kun tutustumme kaupunkimme asukasmäärätilastoihin. Korostamalla kaupungin myönteisiä asioita saamme kaikki yhdessä aikaan vahvan vetovoiman, joka houkuttelee mahdollisia paluumuuttajia/uusia asukkaita.  Työ jatkuu ja jos sinulla on hyvä henkilökohtainen tarina kerrottavana, tule elinkeinokeskukseen kertomaan meille lisää.kuva57

 Angelique Irjala
Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksen tj.