Valmisteltu omistajanvaihdos

Yrittäjien osaaminen painottuu yleensä substanssiosaamiseen, mutta liiketoimintaosaamisessa ja etenkin yrityksen kokonaisvaltaisen myyntikunnon arvioimisessa tarvitaan ulkopuolista osaamista, neuvontaa ja käytännön toimenpiteiden koordinointia. Valmisteltu omistajanvaihdos -hankkeessa varmistetaan omistajanvaihdosten sujuminen Pohjanmaalla kolmen kehitysyhtiön omistajan- ja sukupolvenvaihdokseen keskittyneiden yritysneuvojien yhteisen palvelukonseptin kehittämisen avulla. Näin edistetään osaltaan maaseudun elinkeinoelämää ja työpaikkojen pysyvyyttä.

Vaikka yritystoiminnasta luopuminen tai eläkkeelle siirtyminen olisikin suunnitelmissa vasta kaukana tulevaisuudessa, kannattaa kuitenkin suoda pieni ajatus asialle. Päätös lopettaa yrittäjänä toimiminen ei välttämättä tarkoita, että yrityksen toiminnan pitäisi lakata. Omistajan- tai sukupolvenvaihdos antaa mahdollisuuden säilyttää yrityksen saavutukset myös tulevaisuudessa.

Hankkeen aikana on lisätty erilaisissa tilaisuuksissa tietoisuutta hyvin valmisteltujen omistajanvaihdosten merkityksestä liiketoiminnalle, niin ostajan kuin myyjän näkökulmasta. Tavoitteena on saada yrittäjät aloittamaan omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen suunnittelu ja toteutus hyvissä ajoin ennen lopullista kauppaa tai sukupolvenvaihdosta. 

Hankkeessa keskitytään myös yrityskauppamarkkinoiden kehittämiseen: tiedon lisäksi tarvitaan entistä enemmän kohtaamisia kasvokkain, seminaareja ja verkostoitumistilaisuuksia. Alueelle tarvitaan lisää myyntikuntoisia yrityksiä ja enemmän yritystoiminnan yrityskaupalla aloittavia henkilöitä ja yritystoimintaa yrityskaupalla laajentavia yrityksiä.

Verkossa kasvatetaan myös kauppapaikka Yrityspörssin käyttöä ja tunnettuutta. Projektiryhmä myös ylläpitää yhteistä kauppalistaa yrityksistä, joita ei haluta laittaa kuitenkaan julkiseen myyntiin.

Hankkeessa keskitytään seuraaviin teemoihin:

omistajanvaihdos: ulkopuolinen yritys tai henkilö/henkilöt ostavat yrityksen.

sukupolvenvaihdos: jatkava yrittäjä perheestä

rahoitus ja kaupan verotuskysymykset keskeisiä

kohderyhminä niin myyjät kuin ostajatkin

yrityspörssi mahdollisena kauppapaikkana.

Mikäli yrityksessäsi on edessä omistajan- tai sukupolvenvaihdos, ota meihin yhteyttä. Suunnitellaan yhdessä tarvittavat toimenpiteet ja niiden tehokas aikataulutus.

Jos olet kiinnostunut ryhtymään yrittäjäksi ostamalla jo toimivan yrityksen tai haluat laajentaa toimintaasi yritysoston kautta, ole yhteydessä meihin. Tiedossamme on useita seudulla hiljaisessa myynnissä olevia yrityksiä.

Hankeaika 1.4.2017–31.12.2021

Hankkeen toteutetaan yhteistyössä Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK ja Oy Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordian kanssa

 

Yritysneuvoja: Anthony Hannus
+358 50 3222986
anthony.hannus@krs.fi