Ennakkoäänestys

TIEDOTE

Kuntavaalien ennakkoäänestysaika alkaa keskiviikkona 26.5. ja kestää kotimaassa kaksi viikkoa. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistai 8. kesäkuuta.

Kotimaassa on käytössä yhteensä 930 yleistä ennakkoäänestyspaikkaa. Paikat ovat pääosin kunnantaloilla, kirjastoissa tai kauppakeskuksissa. Usea kunta tarjoaa mahdollisuuden ennakkoäänestykseen ulkona, esimerkiksi teltassa ja katoksessa. Myös drive-in äänestys on käytössä joissain kunnissa. Lista ulkoäänestyspaikoista löytyy vaalit.fi-sivustolta.

Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 2.-5.6. Ennakkoäänestyspaikkoja on ulkomailla yli sata ja ne sijaitsevat edustustossa tai edustuston toimipaikassa yli 70 eri valtiossa. Osa paikoista on avoinna vain joinakin ennakkoäänestyspäivinä. Ulkomailta on mahdollista äänestää myös kirjeitse.

Tiedot ennakkoäänestyspaikoista, kuntavaaliehdokkaista sekä ehdokasnumerot löytyvät vaalit.fi-sivustolta.

Vaalipäivä on sunnuntai 13.6. Silloin äänestäjä saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on mainittu hänelle lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa. Ennakkoäänestysaikana voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, joko kotimaassa tai ulkomailla.

 

Ohjeita turvalliseen äänestämiseen korona-aikana

Vaalit.fi-sivustolta löytyy äänestäjille ohjeita turvalliseen äänestämiseen korona-aikana. Kasvomaskin ja käsidesin käyttö on tärkeää samoin kuin kahden metrin turvavälin säilyttäminen äänestettäessä. Vaalivirkailijat valvovat turvallisuutta äänestyspaikalla ja neuvovat ohjeiden noudattamisessa. Äänestäjä voi halutessaan ottaa oman kynän mukaan äänestyspaikalle.

Hengitystieoireisia ja lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä olevia äänestäjiä varten on suunniteltu erityistoimenpiteitä äänestyksen mahdollistamiseksi. Äänestäjät voivat kysyä neuvoa erityisjärjestelyistä oman kuntansa keskusvaalilautakunnalta.
 

Äänioikeutetut kuntavaaleissa

Henkilöllä, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta, on äänioikeus kuntavaaleissa omassa kotikunnassaan. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.

Äänioikeutetut saavat Digi- ja väestötietovirastolta ilmoituksen äänioikeudesta. Sen liitteenä on luettelo äänioikeutetun lähialueen ennakkoäänestyspaikoista sekä ohjeet turvalliseen äänestämiseen koronaepidemian aikana.

Äänioikeusilmoitukset lähetetään postitse. Jos äänioikeutettu on ilmoittanut vastaanottavansa viranomaistiedotteet sähköisesti, ilmoitus lähetetään Suomi.fi-palveluun.

 

Henkilöllisyyden todistaminen

Äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään. Henkilöllisyyden voi todistaa kuvallisella asiakirjalla, esim. ajokortilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla tai passilla. Selvitykseksi kelpaa myös ns. pahvinen ajokortti, jos vaalivirkailija tunnistaa äänestäjän siinä olevasta kuvasta. Oleellista on, että vaalivirkailija voi varmistua äänestäjän henkilöllisyydestä. Jos äänioikeutetulla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa voimassa olevaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten.

Vaalivirkailija voi pyytää äänestäjää poistamaan hetkeksi kasvomaskin henkilöllisyyden toteamiseksi.

 

Tietoa kuntavaaleista monissa kanavissa ja monilla kielillä

Vaalit.fi-sivustolta löytyy tietoa kuntavaaleista monilla eri kielillä (suomi, ruotsi, koltansaame, inarinsaame, pohjoissaame, suomen ja suomenruotsin viittomakielet sekä useita eniten käytettyjä vieraita kieliä, kuten englanti, viro, venäjä). Oikeusministeriön YouTube-kanavalta löytyy lisäksi selko- ja viittomakielisiä ohjevideoita äänestämisestä. Suomeksi ja ruotsiksi on saatavilla selkokieliset esitteet.

 

Seuraa äänestysvilkkautta verkossa

Vaalit.fi -sivustolla voi myös seurata ennakkoäänestyksen vilkkautta. Ennakkoäänestysaikana sivuille päivitetään tunnin välein tietoja ennakkoon äänestäneiden määrästä kunnissa ja koko maassa.

 

Lisätietoja: 

Koronaohjeita äänestäjille kuntavaaleissa

Vaalit.fi Twitterissä

Vaalit.fi Facebookissa

Vaalien puhelinpalvelu suomeksi 0800 9 4770 ja ruotsiksi 0800 9 4771

Vaalien WhatsApp-viestipalvelu 050 438 8730