Historiaa

Historiaa

Kristiinankaupungin suomenkielinen kansakoulu perustettiin 1873. Koulun perustaja oli Wilho Parmanen, joka monella eri tavalla vaikutti kaupunkimme suomenkielisen väestön henkisen elämän kehittämiseen. Hän oli mukana mm. perustamassa kaupunkimme suomenkielistä kirjastoa, perusti ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden "Ahti aaltojen kuningas" ym.

Koulupaikka vaihteli kolmessa eri paikassa, kunnes vuosisadan alussa siirtyi pitkäaikaiseen paikkaan Itäisen pitkänkadun ja Puistokadun kulmaukseen.

VanhaKoulu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tammikuussa 1996 valmistui uusi koulurakennus, jonka yhteydessä on myös kaupungin urheiluhalli, Kristiinahalli.

Kantakaupungin koulun monipuolinen tarjonta sai kaivatun lisän, kun seinänaapuriksi maaliskuussa 2010 avattiin kaupungin uusi uimahalli.

KoulunKuva