VKS: viikottainen tiedote Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmältä

02.06.2021

TIEDOTE

Uuden suosituksen mukaan yksityistilaisuuksissa ja aikuisten harrastustoiminnassa Pohjanmaalla voi kokoontua enintään 50 henkilöä, mutta kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi yhä. Uusia koronatartuntoja todettiin Vaasan sairaanhoitopiirissä viikolla 21 yhteensä 10, kaikkien tartuntojen lähde on saatu jäljitettyä.

Tiistaina 1.6. kokoontunut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että yli 50 hengen yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Suositus on voimassa 20.6.2021 saakka. Ryhmä päätti nostaa myös aikuisten sisä- ja ulkona tapahtuvassa harrastustoiminnassa ja liikuntatoiminnassa kokoontumissuosituksen maksimissaan 50 henkilöön terveysturvallisuusohjeet huomioiden, sillä tartuntatilanne on pysynyt Pohjanmaalla hyvänä. Suositus on voimassa 20.6.2021 saakka. Tilanne voi kuitenkin pahentua äkillisesti ja sitä seurataan jatkuvasti. Tarvittaessa muutoksia suosituksiin tehdään nopeasti.

Etätyösuositus sekä yli 12-vuotiaiden kasvomaskisuositus pysyvät voimassa kesäkuun loppuun. Ryhmä muistuttaakin edelleen myös riittävistä kahden metrin turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta, omaehtoisesta karanteenista sekä testiin hakeutumisesta vähäisissäkin oireissa.

Suositukset ja rajoitukset ovat luettavissa Vaasan keskussairaalan verkkosivuilta. Suosituksia tarkastellaan ennen niiden voimassaolon päättymistä koronakoordinaatioryhmän kokouksessa tiistaina 15.6.

Ennakkoon äänestämistä suositellaan vahvasti

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee käyttämään kuntavaaleissa ennakkoäänestysmahdollisuutta, jolloin minimoidaan riski, että äänestäminen vaalipäivänä ei onnistuisi. Ryhmä korostaa, että mahdolliset karanteeni- ja eristyspäätökset tulee pitää voimassa eikä karanteenia tai eristystä ei rikota saapumalla äänestyspaikalle.

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian vaihe: Perusvaihe

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 2461 (keskiviikko 2.6.)

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 10 (keskiviikko 2.6.)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo): 0,6 %

Sairaanhoitopiirissä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleet, epidemian alusta alkaen, 1.6.2021: 16 henkilöä. (Luku ilmoitetaan kahden viikon välein.)

Siirry "Ajankohtaista koronavirukseen liittyen"-sivulle