Kristiinankaupunki osallistuu tänäkin vuonna Ylen Miljoona roskapussia-kampanjaan

22.03.2024

Kampanjikuva, mies harmaassa paidassa pitää roskapusseja käsissään.

Viime vuonna kampanjassa kerättiin valtakunnallisesti yhteensä noin viisi miljoonaa litraa roskia, eli 210 000 roskapussillista. Kehotamme kaikkia asukkaita mukaan ja yhdessä siistimään kaupunkiamme! Kampanja-aika on 15.4.–5.6.2024. Tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään roskia lähiympäristöstään, vähentää välinpitämättömyyttä roskaamista kohtaan ja kiinnittää huomiota siihen, miten toimia vastuullisesti luonnossa liikkuessa.

Tänä keväänä haastamme suomalaiset jo toistamiseen keräämään miljoona pussillista roskia! Näihin siivoustalkoisiin on lupautunut mukaan jo 156 kuntaa ja kaupunkia sekä joukko järjestöjä ja yhteisöjä. Kampanjan virallisena kummina toimii Mikko ”Peltsi” Peltola.

Kampanja alkaa maanantaina 15.4.2024 klo 9 ja päättyy keskiviikkona 5.6.2024 klo 20.

Miljoona roskapussia -kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kumppanina. Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Tule siis mukaan yksin tai yhdessä perheen tai kaveriporukan kanssa!

Kerätyt roskapussit merkitään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Laskuri päivittyy kerran päivässä 15.4. klo 9 alkaen. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä! Laskuri löytyy osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.

Ilmoitamme tarkemmin mahdollisista siivoustapahtumista, jotka järjestetään Kristiinankaupungissa.

Kuva: Johanna Kannasmaa

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle