Tietoa yrityksille

Kristiinankaupungin elinkeinoelämän ydintä ovat palvelut, teollisuus sekä maa- ja metsätalous. Kaupunkilaisten yrittäjyys on vahvuus: pienet ja keskisuuret paikalliset yritykset pitävät kaupungin arjen pyörimässä. Energia-alaan liittyviä hankkeita on toteutunut ja lähtee toteutumaan. Kaupungin elinkeinokeskus auttaa yrityskenttää ja yrittäjäksi aikovia sekä eri hankkein vahvistaa elinkeinojen kilpailukykyisyyttä ja avaa mahdollisuuksia.

Työpaikkaomavaraisuus on yksi Pohjanmaan korkeimmista. Sen lisäksi moni pendelöi voidakseen asua ja toimia idyllisessä kaupungissa, jonka haasteena on monipuolisen elinkeinorakenteen säilyttäminen ja uusien työpaikkojen luominen. Ilahduttavasti on paluu- ja muiden muuttajien joukossa myös nuoria ja lapsiperheitä. Yrittäjyys, sukupolvenvaihdokset ja eläköitymisten kautta vapautuvat työpaikat avaavat tietä työllistymiselle kaupungissa.

Kaupungissa on monia vetovoimatekijöitä, kuten hyvät koulutus- ja muut peruspalvelut terveyskampuksineen, monipuoliset vapaa-ajan palvelut ja vireä yhdistystoiminta. Tavoitteena on kaupungin asukkaiden hyvinvointi ja elämänilo. Cittaslow- jäsenyys vuonna 2011 oli  tunnustus kaupungille sen hengestä ja elämänlaadusta.

Cittaslow-filosofia korostaa ihmisen kokoista, kiireetöntä elämää, jossa kunnioitetaan  paikallisuutta ja kestäviä ratkaisuja. Työpaikkaan voi usein kävellä tai pyöräillä. Jos työmatkalle tarvitaan autoa, ruuhkissa ei tarvitse ajaa, ja parkkipaikan löytää kätevästi.

Cittaslow-filosofia on nivoutunut luontevalla tavalla  kaupungin kehittämisvälineeksi. Leppoisa elämä jatkuu, mutta niin tekee myös kehitys.

Tarkemmin www.businesskristinestad.fi  

Päivitetty 28.08.2015, Kello 12.05, Jari Turunen.